Vapisten koettaa valita oikeata, kääntelee päätään, katsoo vuoroin toista, sitten toista, hieroskelee ohimoitaan, silmiään, poskiaan, kaulaansa ja rintaansa, näyttää silminnähden hätääntyneeltä, niin kuin olisi vaarassa menettää kaiken, ja kaiken tämän yläpuolella, taustalla, kaikkialla, kuuluu hänen monologinsa, katkeamaton kokoelma mitä kummallisimpia ja mitä sekavimpia päättelyitä, ennustuksia, toiveita, tukahdutettuja haluja ja fantasioita, ja sitten hän selvästi näyttää luopuvan, vaipuu lattialle laukkujen ja lasihyllyjen alle, liikkumattomaksi, ei edes itkeskeleväksi, ei edes vapisevaksi tai huohottavaksi vaan ainoastaan liikkumattomaksi, todelliseksi