Kirjoittaessani olen tarjoilija tai hotellityöntekijä. Soittaessani olen matemaatikko. Piirtäessäni olen pervertikko ja veistäessäni vetolaatikko, soittimia rakentaessani norjalainen majavan pato ja maalatessani John von Castrol-Skokull.
Silloin kun se on valmis. En osaa sanoa tarkempaa aikataulua. Nymfaionin jälkeen minun on ollut välttämätöntä hakea uutta suuntaa. Sellaiseen menee aikaa jonkin verran aina. Mutta sanoisin että ei siihen enää kauaa mene.
Kun ma olin nuori tytto, rakastuin sinuun kuin olisin liittynyt johonkin pakanalliseen okkultistiuskoon. Uskoin, etta sulla olisi ollut telepaattisia kykyja. Halusin myos, ekaa kertaa elamassani menna naimisiin, nimenomaisesti sun kaa. Seurusteltiin kai vahan aikaa, tai jotain sellaista, torjuit mut lopulta ja ma itkin itseni kotiin sun luota, humalasta. Ajattelin, etta meista olis tullut Suomen kirjallisuuden suuri ja puhutuin kirjailijapariskunta ja olisimme lahetelleet toisillemme viesteja lehtien palstoilla kuin Tikkasen romaanissa "Kaksi". Sita kaikkea ei koskaan tapahdu, mutta en unohda sua ikina. En ikina. Kaikkea hyvaa - inspiraatiota ja hyvaa tyota!
Näin unta sinusta. Siinä asuit Töölössä yhä. Usein etsin sinua Helsingin yössä unissani, keskellä suuria betonisia taloja. Tämänkertaisessa unessa pidit lapsia salaoven takana komerossa piilossa. Joskus salaoven takaa paljastuu myös Leevi Lehto ja Karri Kokko. Tässä unessa oli Lassi Hyvärinen. Unessa paljastui, että käytit suonensisäistä amfetamiinia. Sinulla oli kehossasi paljon mustelmia ja neulanjälkiä. Mutta kaikki tämä on tietysti vain unta.
Palaan tuonnempana, haluaisin, että tulisit talvella mun julkkareihin (vaikka vanhojen aikojen muistoksi). Saan kustannussopimuksen ensi kuussa. Teen siis comebackin.
8 Comments:
Jos et kerran kirjoita, voisit hyvin olla tarjoilija tai hotellityöntekijä.
Kirjoittaessani olen tarjoilija tai hotellityöntekijä. Soittaessani olen matemaatikko. Piirtäessäni olen pervertikko ja veistäessäni vetolaatikko, soittimia rakentaessani norjalainen majavan pato ja maalatessani John von Castrol-Skokull.
Sepä mainiota! Odotan kovasti seuraavaa kirjaasi. Milloin se julkaistaan?
Silloin kun se on valmis. En osaa sanoa tarkempaa aikataulua. Nymfaionin jälkeen minun on ollut välttämätöntä hakea uutta suuntaa. Sellaiseen menee aikaa jonkin verran aina. Mutta sanoisin että ei siihen enää kauaa mene.
Jos jonkun asian kertominen henkilölle ei enää muuta mitään, tarvitseeko tai kannattaako hänelle kertoa se asia?
Kun ma olin nuori tytto, rakastuin sinuun kuin olisin liittynyt johonkin pakanalliseen okkultistiuskoon. Uskoin, etta sulla olisi ollut telepaattisia kykyja. Halusin myos, ekaa kertaa elamassani menna naimisiin, nimenomaisesti sun kaa. Seurusteltiin kai vahan aikaa, tai jotain sellaista, torjuit mut lopulta ja ma itkin itseni kotiin sun luota, humalasta. Ajattelin, etta meista olis tullut Suomen kirjallisuuden suuri ja puhutuin kirjailijapariskunta ja olisimme lahetelleet toisillemme viesteja lehtien palstoilla kuin Tikkasen romaanissa "Kaksi". Sita kaikkea ei koskaan tapahdu, mutta en unohda sua ikina. En ikina. Kaikkea hyvaa - inspiraatiota ja hyvaa tyota!
Terveisin,
Tahdisto
Näin unta sinusta. Siinä asuit Töölössä yhä. Usein etsin sinua Helsingin yössä unissani, keskellä suuria betonisia taloja. Tämänkertaisessa unessa pidit lapsia salaoven takana komerossa piilossa. Joskus salaoven takaa paljastuu myös Leevi Lehto ja Karri Kokko. Tässä unessa oli Lassi Hyvärinen. Unessa paljastui, että käytit suonensisäistä amfetamiinia. Sinulla oli kehossasi paljon mustelmia ja neulanjälkiä. Mutta kaikki tämä on tietysti vain unta.
Palaan tuonnempana, haluaisin, että tulisit talvella mun julkkareihin (vaikka vanhojen aikojen muistoksi). Saan kustannussopimuksen ensi kuussa. Teen siis comebackin.
-E
Onpas hieno! :)
Lähetä kommentti
<< Home