Tuntematon voima vetää sitä pitkin autoja, ihmisiä, mitä tahansa.
Katolla makasi juopuneita, jotka olivat vetäneet hattunsa otsansa
tai korvansa päälle. Juopuneet ikonimaalarit. He olivat eräänlaisia
maaliin upotettuja riepuja, jotka tippuivat pisaroita. Auto, silloin
kun se on hyvä, kuulostaa hevoselta, ja hevonen, silloin kun se on
hyvä, kuulostaa ihmiseltä. Nämä lehtevät ja rehevät alueet kantavat
kupeillaan kaikkea. Hän sekoitti teehensä puoli ruokalusikallista
jauhettua espanjankärpästä. Se sai sen maistumaan lupaavalta ja
anteeksiantavaiselta. Nuorukaiset olivat laihoja, sen näköisiä kuin
usein tuollaiset nuorukaiset ovat, heidän nahkansa ja lihansa oli
pingotettu tiukasti ja pysyi vielä kimmoisana. Missä esimerkiksi
kaksitoista viisainta miestä viettää aikaansa, missä he vaeltavat
metroissa, tai missä he ovat painaneet päänsä lasia vasten. Mikään
tuskin voi voittaa sitä tunnetta; mikään tuskin voi voittaa sitä
tunnetta. Naisen kengissä oli valkoiset korot. Mikä on ero jumalat-
taren ja naisen välillä? Hän sekoitti teetään ensin myötäpäivään,
sitten vastapäivään ja sinä aikana aurinko ehti laskea kuusen taakse.
Minähän olin lääkäri, mutta sitten aloin maalata ikoneja ja lopulta
hävisin kokonaan. Minusta tuli yksi noista tiukkanahkaisista nuoru-
kaisista, ja minäkin täytin keuhkoni syvällä rauhalla ja annoin sängyn
natista ja heilahdella puolelta toiselle. Se oli yksi aamu, yksi tuollainen
aamu, jolloin suon tuoksu tuli sisään toisesta ikkunasta ja toisesta ikku-
nasta minä olin valmis hyppäämään jokainen hetki. Hän makasi lakanaan
kääriytyneenä. Sinä aikana aurinko ehti nousta ja laskea useita kertoja,
ja hän nousi välillä, teki jotakin, hävisi näkyvistä ja kuitenkin aina palasi.
Aina silloin kun hän ei ollut täällä, hän oli valkoista aivan hienoa jauhetta,
joka nousi pienestäkin henkäyksestä ilmaan. Hän veti rauhoittavaa ja
syvää valkeata savua syvälle keuhkoihinsa ja hengitti nopeammin. Hän
oli jonkinlainen henki, hänet oli kuvattu monissa kuvioissa, suo muistutti
häntä siinä, että suohonkin saattoi haudata miltei mitä tahansa. Hän
söi ja puhui ja hänen äänensä muistutti hänen rintojaan, tai sitten hänen
rintansa muistuttivat hänen ääntään kun ne nousivat yläpuolelleni ja
aloittivat. Minähän olin ensin lääkäri, ja sitten minusta tuli ikonimaalari,
ja sitten minä olin tässä. Olin ollut lääkäri, ja ikonimaalari, ja sitten olin
noussut, kenties jonkin auton alta. Hän katsoi ja katsoi niin kuin katsova.
Kuinka surullisesti vesi osuu suihkukoneeseen, hän sanoi. Kuinka surulli-
sesti suihkukone osuu veteen, hän sanoi ja henkäisi. Kuinka... Sitä jatkui
tuntikausia. Hän osasi pyörittää päätään ympäri niin kuin pöllö. Se oli
helppo käsittää, olin törmännyt häneen eräässä pienessä kuppilassa ja
hän oli silloin pitänyt päätään paikallaan. Yht'äkkiä sinä vain puhut
jotakin aivan kuin maailma olisi sinun, ja ihmiset katsovat sinua ja
pyörittävät päätään. Näine ajatuksineni astuin kappeliin. Katselin ovea,
joka oli sisäpuolelta vuorattu sinisellä nahalla ja koristettu koukeroisin
tikkauksin. Aivan kuin se olisi ollut minua varten, tai aivan kuin minun
sormeni olisi tehty koskettamaan sitä. Ei mitään, pelkkää elotonta ja
tiukaksi kiristettyä lehmänvuotaa. Parkittu kenties Italiassa, värjätty
kenties Italiassa. Koskettelin kasvojani ja koetin miettiä. Tämä oli
jonkinlainen ovi, joka liikkui ilman että sitä tarvitsi koskettaa. Mies,
vanha mies jonka kasvot lieri peitti, veti köydestä ja se puolestaan sai
oven aukeamaan. Hän huljutteli vesilasiaan ja katsoi minua mutta ei
silmillään. Me makasimme jollakin katolla, hän oli onnistunut työntä-
mään vodkapullon hihaansa ja sen vuoksi me olimme siinä. Hän oli
jonkinlainen kaiku tai etäinen, kallioiden väliin jäävä moottorien ääni.
Hänen äänensä pyöri minun kallossani, ja minun kalloni puolestaan
oli hänen rintojensa ympäröimä. Suudella pyhää ristiä. Suudella ristiä.
Ihastuttava morsiameni, hellä morsiameni. Hän nousi ylös kivisiä
portaita, pyyhki hihallaan otsaansa ja katseli kumpaankin suuntaan.
Ei mitään. Hänen sielunsa oli jonkinlainen hapanleipä. Hänen sielunsa
muistutti haukkaa, jonka silmät. Hänen sielunsa muistutti ihmissutta.
Sormessaan tuolla naisella oli suuri smaragdi. Nuori mies käveli ohi ja
puristi vatsaansa niin kuin haluaisi pakottaa sieltä jotakin takaisin
suuhunsa. Pöly nousi äänettöminä pilvinä hänen jalanjäljistään.
Smaragdi näytti valon niin kuin se olisi ollut hänen omansa. Hän oli
jonkinlainen valo. Sitten hän kaivoi farkkujensa taskusta vaivalloisesti
sormiaan ojennellen muutamia ryppyisiä seteleitä ja antoi ne hänelle.
Ikkunan ohitse putosi jotakin. Hän tunsi smaragdin painuvan kaulaansa
vasten ja ymmärsi olevansa jonkinlainen ohuesta nahkasta tehty kenkä,
jonka kärki oli painunut hiukan sisäänpäin. Koivujen oksat riippuivat
heidän yläpuolellaan. Joessa hypähtelivät kalat, ja linnut syöksyivät
syvälle veteen. Paholainen, hän ajatteli ja hieroi silmiään. Nainen
oli pukeutunut, katseli häntä ja mutisi jotakin. Ei ole hyvä uneksia
päiväaikaan, kirjoituksissakin sanotaan: unohda keskipäivän paholainen
äläkä anna sen johtaa sinua harhaan. Pelasta meidät keskipäivän
paholaiselta. Nainen näytti kenties kuokalta, jonka terän multa, hiekka
ja kivet ovat hioneet aivan hopeankirkkaaksi. Hän säteili kauneutta
ja suloutta, ja hän istui sängyn laidalla tuoksuen joltakin kosmeettisilta
aineilta, valaanrasvalta. Hän söi hapankaalia pieneltä lautaselta aivan
pienellä haarukalla. Mutta hän astui kappeliin ja tunsi sisältään
lennähtävän hätääntyneen lepakon. Ihmisillä täytyy olla tarkoitus,
heidän täytyy olla tässä, ja silläkin täytyy olla tarkoitus, että he
kaikesta keksivät kiertoilmauksia. Hän antoi sen vieressään makaa-
valle miehelle ja katseli sinistä taivasta. Luumumehua. Hänen tummien
silmiensä samettimaa. Hänen ohuet, syvänpunaiset huulensa, joiden
ylle viikset käpertyivät, ja hänen lainehtivat, vaaleat hiuksensa, jotka
olivat herättäneet useamman kuin yhden nuoren naisen salaiset halut,
tai vanhemmankin naisen, niin naimisissa olevan kuin eronneenkin,
niin lesken kuin vastarakastuneen. Ehkä hän koostui noista loputtomista
henkäyksistä, änkytyksistä ja poskien punertumisista. Ehkä hänen
lasissaan ei ollut vodkaa vaan kirkkaita ajatuksia, ehkä hänen otsansa
takana ei ollut mitään, pelkkä suloinen tyhjyys joka veti puoleensa niin
naisia kuin miehiäkin.