Minä astelen alas portaita, ne ovat marmoriportaat, minä astelen ylös portaita, ne ovat marmoriportaat ja minulla on kädessäni Mannlicher-kivääri, astelen alas portaita roikuttaen Mannlicher-kivääriä ja nousen portaita kannatellen Mannlicher-kivääriä ja tämä on elämäni kulku sellaisena kuin kuka tahansa voi havaita sen, paitsi ei pappi, pappi ei koskaan näe minua tällaisena, enkä minä näe häntä sellaisena kuin hän on vaan toisena, pappi edustaa maailmaa jota minä en edusta ja minä edustan maailmaa jota pappi ei ei edusta ja silti voin sanoa hänelle hyväntahtoisesti sinäkin olet siinä, sinäkin vaikka eihän sinulla ole edes päätä, ja hän voi heilauttaa jalkaansa koska nyökkääminen on mahdotonta. Laskeudun alas marmoriportaita ja nousen niitä ylös koska toistaiseksi voin vielä liikkua, en uskalla kuvitella mitä tapahtuu sitten kun siitä tulee mahdotonta, putoanko silloin ikkunasta alas ja hinataanko minut sitten taas ylös, hinaako rakas vihattu vaimoni minut ylös ikkunasta vinssillä ja putoanko sitten taas alas, onko elämäni liike silloin vain putoamista ja vetämistä ylös, ainaista putoamista ja vetämistä ylös, ainaista putoamista kovalle maalle ja hidasta kohoamista ylös