Tämä kerta on viimeinen, hän ajattelee, ei hän vaan toinen, kuten jokainen kerta on aina viimeinen. Ja hämärä. Se kasvaa kohta niin, että tulee sokeaksi. Ja pimeys, ja pää, hän ajattelee, hän on saanut tarpeekseen, hän ajattelee ja katsoo eteenpäin. Ei eteenpäin, vaan alaspäin, syliinsä, hän katsoo öljytakkinsa rinnusta ja housujaan, flanellihousujaan. Ei hän, vaan toinen. Onko se hänen syynsä? On, hän ajattelee, mutta sille ei mahda mitään, ei se voisi olla kenenkään toisen syytä. Niin hän ajattelee ja katselee alaspäin, olisiko hulluutta lähteä, olisiko hulluutta sanoa hyvästi, kenelle, hän ajattelee, ei hän vaan toinen, itselleenkö? kun aika tulee, on joka tapauksessa lähdettävä. Kun aika tulee, hän ajattelee, tuleeko se, onko sen tultava, hän ajattelee, ja hän nostaa kätensä ja pyytää, mitä, gulassia, hän ajattelee, ei gulassia, ei tämä ole sellainen maa