Hän laittoi kätensä öljytakkinsa taskuun, ei hän vaan toinen, ei lammashän vaan toinen, ei hän vaan toinen, ja kaivoi sieltä esiin kamman, ja sitten hän, ei hän vaan toinen, veti sen hiustensa lävitse ja katsoi mitä sai saaliiksi, ei mitään, ei yhtäkään, ja sitten hän käänsi kamman ja veti sen hiustensa läpi toiseen kertaan, ei hän vaan toinen, ja katsoi mitä sai saaliiksi, ei mitään, ja hän nyökkäsi ja laittoi kamman takaisin öljytakkinsa taskuun, ja hän, ei hän vaan toinen, puolestaan katsoi etäisyyteen, pellon toiselle puolelle, katsoi miestä joka näytti uivan pitkässä heinikossa, hänen, ei hänen vaan miehen, musta ja korkea hattu näytti kelluvan heinien päällä kuten aallokossa, ja hän tunsi, ei mies vaan hän, outoa tunnetta, jonka hän ajatteli olevan ensin kaipuuta ja sitten inhoa ja sitten hellyyttä ja sitten vastenmielisyyttä, mutta hän ei suinkaan tuntenut sitä miestä kohtaan vaan ainoastaan hänen hattuaan kohtaan, mustaa ja korkeaa hattua, joka näytti kelluvan heinien päällä, hän ajatteli, ei hän vaan toinen, että mitä tahansa se onkin, se ei ole hänelle, mitä tahansa se onkin se on Jumalalle, ja mitä tahansa siitä tuleekin, se on Jumalalle, ja hän, ei hän vaan toinen, katsoi mustaa ja korkeaa hattua, nyt hän näki että se oli knallihattu mutta sen päälle oli kummallisesti viritetty musta huivi miltei kuin turbaani